top of page

10 vuodessa talous turvattu?

Usein puhutaan taloudellisesta riippumattomuudesta, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että taloudellisesti riippumattoman henkilön ei ole pakko tehdä töitä rahan eteen enää koskaan, ikinä ja neverever.

Viedään asiaa hieman yksinkertaisemmalle tasolle ja mietitään, mitä tarkoittaa taloudellinen turva. Turva on kuitenkin se, mitä tutkimusten mukaan useimmat ihmiset vaurastumisellaan hakevat.



Mitä tarkoittaa taloudellinen turva?


Taloudellinen turva tarkoittaa perusmenojen kattamista muilla tuloilla, kuin omalla työllä. Usein ajatellaan, että vapaaherraksi heittäytyminen vaatii suuren omaisuuden. Tosi asiassa summa ei välttämättä ole kovinkaan suuri. Ihmiset eivät vain ole laskeneet itselleen omaa taloudellisen turvan lukuaan.


Asian selventämiseksi lasken teille esimerkin.


Esimerkissä esiintyy keskituloinen suomalainen pariskunta, joille jää verojen jälkeen palkoista rahaa yhteensä 6 000 euroa. Tämä pariskunta asuu yhdessä ja jakaa talouden. Heillä menee asumisen kuluihin 1 000 euroa/kk, ruokaan 500 euroa/kk ja muihin pakollisiin kuluihin toiset 500 euroa/kk (esim. vakuutukset, vaatteet ym.). Pariskunta käy kuukausittain elokuvissa, ulkona syömässä ym., joten hömpötyksiin heillä menee vielä pakollisten kulujen lisäksi 1 000 euroa/kk.


Kun kulut lasketaan yhteen (3 000 euroa), jää pariskunnalle rahaa kuukausittain 3 000 euroa.

Pakollisia kuluja oli kuukausittain yhteensä 2 000 euroa, eli vuodessa 24 000 euroa. Jos tämä pariskunta alkaisi kerryttämään itselleen varallisuutta, joka tuottaisi vuosittain 5% tuoton, tarkoittaisi se, että pakollisten kulujen kattamiseen tarvittaisiin 24 000 x 20 = 480 000 euron omaisuus.


(Kerrotaan 20:llä, koska tuottoprosentti on 5. Tämä on vain sääntö, jonka perustetta en tiedä)



Jos kuukausittain jäljelle jäävä 3 000 euroa aina sijoitetaan, siitä tulee 3 000 euroa x 12 = 36 000 euroa vuodessa.


Kun omaisuusvaade jaetaan vuosisijoituksilla, saadaan luvut 480 000 euroa / 36 000 euroa = 13,3 vuotta. Eli pariskunnalla kestää 13,3 vuotta, jotta se on voinut kattaa kuukausittaiset menonsa ja extraa on jäänyt käyttöön vielä 1 000 euroa/kk.


Jos extra 1 000 euroa otetaan mukaan laskelmaan, niin lukema onkin 480 000 euroa / 48 000 euroa = 10 vuotta. Näin aika taloudellisen turvan saavuttamiseksi lyhenee.



Jos pariskunta aloittaa tämän 25 vuotiaina ja panostaa 10 vuotta aktiivisesti loppuelämän taloudelliseen turvaamiseen, on pariskunta vasta 35 vuotiaita tämän tavoitteen saavutettuaan.



Maailma on mahdollisuuksia täynnä ja siksi niin ihana.


- Marika

Marika Johanna blog real estate investor
@wilmahphotography
bottom of page