top of page
  • Writer's pictureMarika Niemi

Aamun tehokas tunti

Minun Victory hour alkaa klo 6:00. En siis kuulu Robin Sharman 5AM Clubiin.



5AM CLubin ensimmäiseen tuntiin kuuluu ohjeistus, jossa tunti jaetaan kolmeen 20 minuutin osioon. Jokaisella 20 minuutilla on oma tarkoituksensa. Ensin hikitreeniä, sitten esimerkiksi meditointia ja lopuksi uuteen asiaan perehtymistä.


Olen kuullut tästä metodista paljon hyvää, mutta minä herään klo 6:00. Enkä herää aina siihen aikaan, mutta silloin kun minulla on tehtävää ja aikaansaatavaa. Ja minun ensimmäistä tuntia ei ole jaettu osioihin. Kirjoitan illalla vain asiat, jotka minun tulee tehdä aamun tunnin aikana. Listoista olen puhunut aiemminkin. Jos en ehdi kaikkea, ei se mitään - edes osan ja siitä on hyvä jatkaa. Tehokas tunti se on joka tapauksessa.


Ja olen sitä mieltä, että jos kokee olevansa väsynyt ja tarvitsevansa unta, niin silloin täytyy nukkua. Keho kyllä tietää ja osaa vaatia tarvitsemaansa. Tehokkaita viikkoja on kuitenkin hyvä järjestää tasaisin väliajoin, jolloin ottaa itseään niskasta kiinni, herää aikaisin ja antaa parhaansa. Kummasti tekemättömät työtkin tulevat tehdyiksi.



Tervetuloa aamuvirkkujen joukkoon, jos ei innosta, niin ei haittaa. Herää, kun siltä tuntuu ja ole tehokas silloin, kun tarvitsee.


Hyvää huomenta sinulle, milloin ikinä heräätkään!


-Marika

Recent Posts

See All
@wilmahphotography
bottom of page