Marika Niemi
Mikä meitä estää sijoittamasta?
Meiltä puuttuu osaamista, rahaa ja aikaa, vai puuttuuko?
Osaaminen ja tietotaidon puute saattoi kyllä aikoinaan olla pätevä syy. Ei kuitenkaan enää, kun teknologia on niin kehittynyttä. Meillä on taskussamme laite, jossa on moninkertaisesti enemmän tehoa kuin koneessa, millä laskeuduttiin kuuhun. Todellinen syy taitaakin olla laiskuus, nimittäin informaatiota on ilmaiseksi mittaamattomat määrät. Ihmiset eivät vain jaksa etsiä ja hyödyntää sitä.

Rahan puute voi olla monelle todellista, mutta sitä suuremmalla syyllä kannattaakin pohtia keinoja tilanteen muuttamiseksi. Tilannehan ei todennäköisesti koskaan muutu, ellei asialle tee jotain. Yhtä lailla paljon tienaavat valittavat rahan puutteesta kuin vähemmän tienaavatkin. Vaurastuvan ihmisen erottaa köyhästä yksinkertainen asia: vaurastuvat maksavat itselleen ensin. Kun vauraan tilille tulee rahaa palkkapäivänä, palkasta siirretään heti osa säästöön tai sijoituksiin. Jos palkkaa tulee tilille 2000 euroa ja siitä laitetaan 200 euroa sivuun, on tilillä edelleen 1800 euroa.
Vaurastuvan ihmisen erottaa köyhästä yksinkertainen asia: vaurastuvat maksavat itselleen ensin.
Monilla loppuu rahat tililtä samoihin aikoihin, kun kuukausi lähenee loppuaan. Jos kuun lopussa tilillä on 200 euroa jäljellä, se jää sijoittamatta. Kun rahan laittaa sivuun silloin, kun tilillä on rahaa, ei sitä todellisuudessa huomaa edes olevan vähemmän käytössä. Esimerkiksi rahaston kuukausisäästäminen alkaa 15 eurosta eli 50 sentistä per päivä. Rahastosijoituksen voi tehdä myös joka toinen kuukausi, jolloin kustannus onkin enää 25 senttiä per päivä. Väitän, että tähän on jokaisella varaa.
Ajan puute on kolmas este. Meillä on aikaa, kyse onkin siitä, miten sen käytämme. Sijoittaminen ja säästäminen on järkevää priorisoida esimerkiksi sosiaalisen median selaamisen edelle. Sijoittamisen alkuun pääsee muutamassa kymmenessä minuutissa, joten ajan puute ei estä meitä sittenkään.

Miksi jokaisen kannattaa sijoittaa?
Syy on yksinkertainen: säästäminen on hanurista. Se on hanurista, sillä raha menettää arvoaan, kun se seisoo tilillä. Inflaatio syö rahan ostovoimaa vuosittain, eli emme saa samalla rahalla nyt saman verran asioita, mitä saimme viime vuonna. Myös pankit alkavat perimään maksuja siitä, että raha seisoo tilillä. Aiemmin säästäjällä oli toivoa omaisuutensa kasvamisesta, sillä pankeilla oli talletuskorkoja.
Säästäminen on hanurista.
Nykyisessä tilanteessa säästäminen on vaihtoehto, jossa menettää rahaa. Jokaisen on järkevää sijoittaa. Yksinkertaisia inflaatiosuojaa antavia sijoituksia ovat esimerkiksi valtion velkakirjat, joissa on minimaalinen riski. Ja riskiähän me kartamme viimeiseen asti.
- Marika