top of page

Mitä remontti maksoi?

Remontista on kyselty edelleen ja etenkin budjetista. Mitä kaikki maksoi ja mitä tehtiin?


Lauttasaaren asunnossa remontoitiin oikeastaan kaikki muu paitsi kylpyhuone, mikä oli uusittu aikanaan putkiremontin yhteydessä. Pesuhuoneeseen on hankittu ainoastaan uusi pesukone (500 e, en laske tätä remontin kustannuksiin). Kylpyhuone sai kuitenkin jäädä sellaisekseen, kun oli kerta siisti. Tässä todistusaineisto siisteydestä:



Eteinen


Eteisessä vaihtui lattia, niin kuin muuallakin asunnossa. Kaikki pinnat on maalattu, vanhat eteiskalusteet on poistettu ja tilalle kiinnitetty uudet.



Tuulikaapissa oli vaatetangon ja kenkätelineiden tilalla vanha kaappi, mikä oli kiinnitetty seinään metrin kokoisin nauloin (huom. lapinlisä). Kaappi oli oman aikakautensa tuote ja aika epäkäytännöllinen. Kaappi vei myös tilaa lattialta, mikä teki pienestä tuulikaapista hyvinkin ahtaan. Itsensä ympäri mahtui hyvin pyörimään, mutta kaksi ihmistä samassa tuulikaapissa ei olisi onnistunut. Tuulikaapissa ei ollut sähköjä valaisimelle, jotka lisättiin muiden sähkötöiden ohella. Eteisen valaisimeksi valikoitui ehkä jopa liian kirkas led valaisin. Tunnelma on kuin leikkaussalissa, mutta ainakin näkee eteensä. Samoja valaisimia käytettiin myös keittiössä, makuuhuoneessa sekä eteiskäytävässä.



Makuuhuone


Makuuhuoneessakin uusittiin kauttaaltaan pinnat; seinät ja katot maalattiin, lattia vaihdettiin. Pintojen uusimisen lisäksi säilytysjärjestelmä uusittiin. Peiliovien tilalla oli vanha kaappi, samaan tyyliin kuin tuulikaapissa - epäkäytännöllinen. Kaappi purettiin ja takaa paljastui tiiliseinä, mikä vaikeutti huomattavasti uuden säilytysjärjestelmän asentamista. Peiliovet kätkevät taakseen säilytystilaa nyt lattiasta kattoon; hyllyjä, koreja sekä vaatetangon, ja nämä kaikki on siis kiinnitetty seinään. Peiliovet on tilattu täältä. Säilytysjärjestelmä suunniteltiin Bauhausissa ja on merkiltään Lundberg.



Olohuone


Olohuoneessa käytettiin samoja pintamateriaaleja. Makuuhuoneesta, keittiöstä ja olohuoneen pienemmästä ikkunasta puuttui sälekaihtimet, joten nämä lisättiin. Maalin väri koko asunnossa on kirkkaan valkoinen ja lattia on vinyylilankkua.




Keittiö


Keittiössä tehtiin asunnon suurin urakka. Vanha keittiö purettiin ja tilalle rakennettiin uusi. Keittiöksi valikoitui Ideal Keittiöiden valkoinen ja ajaton malli, jossa kaikki kodinkoneet on integroitu. Keittiön kokoamiseen kului eniten aikaa ja kestikin pitkään ennen kuin kaikki kaapit oli paikoillaan. Tilauksesta myös valitettavasti uupui mm. yhdet saranat.



Asunto on kyllä siitä ihanalla paikalla, että siinä on ikkunat läpi talon - valoa siis riittää. Sisustuksen ja lopullisten kalusteiden suhteen asunto on vielä kesken. Jakkarat saavat väistyä toimittamasta yöpöydän virkaa jne.. Fatboy löytää paikkansa parvekkeelta, kunhan se saadaan siivottua ja tyhjennettyä viimeisistä työkaluista. Makuuhuoneeseen on etsinnässä pimennysverhot ja muutakin pientä vielä puuttuu, mutta minnekäs sitä olisi omassa kodissaan kiire? 😁


Ja nyt asiaan, eli rahaan.


  • Lattiamateriaalit (sis. alusmateriaali, vinyylilankku) 1 800 euroa

  • Lattialistat 150 euroa

  • Kynnykset, listaa, pientarvikkeet ym. 250 euroa

  • Maalit (seinät, katto) 300 euroa

  • Peiliovet 343 euroa

  • Säilytysjärjestelmä (makuuhuone ja tuulikaappi) 600 euroa

  • Sälekaihtimet 423 euroa

  • Valaisimet (led valaisimet + Lokki , sähkömiehen asentamat) 350 euroa

  • Sähkötyöt (sis. katkaisimet, vedot ym.) 1 800 euroa

  • Putkityöt 300 euroa

  • Keittiö (sis. kodinkoneet, kaapistot, allas, hana tasot, taustalevyt ym.) 6 900 euroa

  • Asbestikartoitus 120 euroa

  • Isännöitsijän valvontamaksu 250 euroa


Remontin kulut olivat yhteensä siis noin 13 586 euroa. Asunnon arvonnousu oli välittäjän uuden arvion mukaan noin 65 200 euroa. Vanha arvio asunnosta oli 4-5 vuodan takaa (316 800 euroa). Tätä kaikkea arvonnousua ei voi kuitenkaan selittää yksin remontilla, sillä Lauttasaaren alueen suosio on kasvanut sekä asuntojen yleinen hintataso on noussut pääkaupunkiseudulla. Asunnon koko on 54 m².


Työ, josta maksettiin on sähkö- ja putkityöt, muuten remontti on tehty itse. Remontin olisi voinut toteuttaa halvemmalla vaihtamalla lattiamateriaalin vinyylistä laminaattiin (noin 1000 euron säästö), keittiön kulut olisivat laskeneet esimerkiksi halvempien kodinkoneiden valinnalla ja muilla halvemmilla materiaaleilla ja sähkötöissä olisi säästänyt noin 500 euroa, jos uusia vetoja ei olisi tehty ja valitut valaisimet olisi voitu asentaa itse kattoon. Myös säilytysjärjestelmän hinta olisi laskenut jopa 500 euroa, jos olisi valittu valmis liukuovikaapisto stantardi mitoin. Isoin osa sähkötöiden hinnasta on työn osuutta, ja tämä on putkitöiden lisäksi kotitalousvähennyskelpoista.



- Marika

Marika Johanna blog real estate investor
@wilmahphotography
bottom of page