top of page

Puhutaan rahasta, puhutaanhan?

Kyllä minä olen aina puhunut rahasta, eikä luonnolleni sovi suomalaisuudesta se, että siitä pitäisi puhua harvoin ja harkiten. Minulle on samantekevää, mitä joku toinen tienaa tai rahoillaan tekee, mutta pidän erittäin tärkeänä sitä, mitä minä voin ja aion tehdä sillä.


Kuva Wilma


Rahasta puhuminen saattaa ahdistaa ja uskonkin, että rahasta puhumista vältellään, jotta siinä ei jäädä kakkoseksi. Olisihan se kauheaa, jos saisi kuulla ystävän tienaavan enemmän kuin sinä. Vai olisiko? Se, että joku toinen tienaa enemmän, ei millään tavalla vaikuta omaan elämään. Omalla kohdallani ainakin se lähinnä motivoi miettimään omaa taloutta, osaamista ja sen tuomia mahdollisuuksia myös henkilökohtaiseen talouteen.


Suomalaisten yleisin palkka on noin 2 500 euroa/kk. En minä ainakaan tienaa tuollaista ansiotuloa opiskelijana. Eikä minua hävetä lainkaan sanoa sitä. Tienaan tällä hetkellä juuri sen verran, kun tarvitsen elämiseen, säästöön ja sijoituksiin, ja kyllä määrä on alle suomalaisten yleisimmän keskipalkan.


Viime postauksessani kerroin, että olen ostamassa kolmea sijoitusasuntoa, eivätkä tuloni huimaa päätä. Jos rahasta ei puhuta, niin kuinka tietoisuus sen mahdollisuuksista leviää muidenkin korviin? Sinullakin voi olla yhtälainen mahdollisuus päästä kiinni sijoitusasuntoon; tämän selvittäminen vaatii tietoa, puhetta ja ymmärrystä rahasta.


Uskon, että rahasta puhuminen saa siitä puhuvan myös kiinnostumaan aiheesta. Minä luulin pitkään, että ylimääräiset eurot kannattaa säilöä tilille, että rahoja ei menetä ja ne pysyvät siellä pahan päivän (tai vaikka lomamatkan) varalta. Minun harhaluulot rahan säilömisestä ja yleisestä kulutustottumuksistani muuttuivat täysin, kun aloin puhua aiheesta.


En tainnut tuntea rahaa lainkaan.

En kuitenkaan suosittele nyt kysymään kassajonossa olevalta rouvalta, että "kuinkas paljon rouvan tilillä on kahisevaa?" tai treffeillä esittämään kysymystä: "paljonko tienaat?". Vaikka ei siinäkään mitään väärää ole. Kyllä minua kiinnostaa, mitä rouva jonossa tai treffikumppani tienaa. Rahasta ei kuitenkaan tarvitse puhua koko ajan, kaikkialla ja kaikkien kanssa. On aivan tarpeeksi, jos sinulla on yksi ihminen, jonka kanssa voit keskustella aiheesta. Joskus se saattaa riittää.



- Marika

Marika Johanna blog real estate investor
@wilmahphotography
bottom of page