• Marika Niemi

Sijoitusasuntoon kiinni ilman käsirahaa

Kuten olen aiemmin kertonut, omistan nuoresta iästäni huolimatta useamman sijoitusasunnon. Sijoitusasunnot ovat oiva tapa kerryttää varallisuutta pitkällä aikavälillä, sillä ne tuottavat jatkuvaa kassavirtaa pienellä hallinnoinnilla sekä kelpaavat hyvin vakuudeksi pankille.


Kerron asuntosijoittamisesta tarkemmin tulevassa blogitekstissäni. Voit myös käydä lukemassa asuntosijoittamiseen liittyviä artikkeleita täältä.



Asuntosijoittamiseen liitetään usein suuren pääoman tarve, jolloin etenkin nuorella /opiskelijalla on pitkä matka aloittaa asuntosijoitustoiminta. Haaveet tyssäävätkin siis pääoman puuttumiseen. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.


Otin asioista selvää, pyysin apua ja mietin, miten asuntosijoittaminen olisi minulle mahdollista. Olen päätoiminen opiskelija ja laskutan kuukausittain vaihtelevia summia asiakkailtani. Pääpointtina se, että minulle ei ole opiskelun ja elämisen jälkeen kertynyt suuria määriä pääomaa pankkitilille. Ne vähätkin olen sijoittanut rahastoihin.


Miten ihmeessä sain ostettua sijoitusasuntoja?


No, sijoitusasunnot arvostetaan itsessään 70 -75 % vakuusarvostuksella, täten esimerkiksi 100 000 euron asunnon vakuusarvo on 70 -75 000 euroa, riippuen pankista ja olettaen, että asunto on yhtiövelaton.


Nykyisellä lainsäädännöllä asunnon omarahoitusosuus on vähintään 15 %, eli omaa rahaa tai vakuuksia pitäisi olla yhteensä 25 -30 000 euroa.


Jos olisin säästänyt esimerkiksi 300 euroa kuukaudessa, olisi se tarkoittanut, että minulla olisi ollut 30 000 euroa 8,5 vuoden kuluttua, jos olisin pysynyt säästösuunnitelmassani. Huomattavan pitkä aika. Omarahoitusosuuden voi kuitenkin kattaa myös muilla vakuuksilla.


Minun olikin mahdollista ostaa sijoitusasunto heti. Keskustelin vanhempieni kanssa, joiden oma asunto oli maksettu velattomaksi aikaa sitten ja jonka seinissä seisoi suuri määrä rahaa. Asunto kävi vakuudeksi lainalle.


Sen sijaan, että olisin kerryttänyt 8,5 vuotta rahaa säästöön, voin nyt käyttää tuon 300 euroa kuukaudessa suoraan lainanlyhennykseen. Kun mukaan otetaan vuokralaisten maksama vuokra ja lainanlyhennykset, tarkoittaa tämä, että siinä vaiheessa, kun olisin toisessa skenaariossani ollut valmis ostamaan asunnon, olenkin nyt maksanut siihen kohdistuvasta lainasta jo puolet pois.



Ymmärrän, että olen onnellisessa asemassa ja hyvin kiitollinen siitä, että olen voinut hyödyntää tällaista tilaisuutta. Olen myös hyvin tietoinen, että tällaista mahdollisuutta ei kaikilla ole. Halusin antaa oman esimerkin siitä, miten pääoman puutteesta ja nuoresta iästä huolimatta asuntosijoittaminen on mahdollista.


Aloittamista helpotti myös se, että päätimme tehdä veljeni kanssa yhteistyötä ja näin ollen saimme hankittua oletettua useamman asunnon samalla kertaa.


Pohtimalla, suunnittelemalla ja kysymällä sellaiselta, joka asiasta ymmärtää:

  • Säästin aikaani ja tienasin itselleni korkoa korolle -efektiä vajaan vuosikymmenen.

  • Hajautin riskiä saamalla usean asunnon kerralla. Riskiä hajauttaa myös sijoittaminen veljeni kanssa, mikä tuo lisäksi maksukykyä.

  • Säästämäni rahat eivät kärsi inflaatiosta, vaan ne menevät suoraan sijoitusvarallisuuteni kasvattamiseen.

  • Yksi tärkeimpiä ymmärryksiäni on, että ehdin kokea ja ymmärtää asuntosijoittamista paljon enemmän, koska säästin niin paljon aikaa. Uskon sen tuovan hyviä suorituksia tulevaisuudessa.

  • Ajan riski. Mitä nuorempana pääsee yrittämään ja kokeilemaan, sitä enemmän on aikaa toipua mahdollisista pompuista ja epäonnistumisista. Jos aloitat 60 vuotiaana ja laitat eläkesäästösi yhteen asuntoon ja homma menee täysin metsään, on kyseistä pääomaa vaikea ehtiä kerryttää takaisin siten, että siitä ehtisi nauttia.


Tulen kirjoittamaan asuntosijoittamisesta blogissani säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin, sillä se muodostaa sijoitussalkkuni perustan ja huomattavan varallisuuserän tulevaisuudessa.



- Marika

@wilmahphotography
  • White Instagram Icon

© 2019 Mainostoimisto Zoomi Oy

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now