• Marika Niemi

Taloudessa myllertää, mitä asuntosijoittaja voi tehdä?

Nykyinen tilanne, jota kukaan ei osannu odottaa (korona), on tuonut haasteita niin yrityksien kuin yksityishenkilöidenkin talouteen. Miten tämä tilanne vaikuttaa asuntosijoittajaan? Esimerkiksi vuokralaisten vaihtuvuus voi kasvaa, kun vuokranmaksukyky heikkenee, mutta miten tilanne vaikuttaa asuntosijoittamiseen itse sijoitusmuotona?



Asuntosijoittaminen on yleensä pitkäjänteinen sijoitusmuoto, mikä ulottuu suhdannevaihteluiden yli. Tämän hetkinen talouden tilanne ei näy asuntosijoittajan arjessa pitkällä tähtäimellä, kun sijoitustoiminta voi kestää jopa 20 vuotta.


Koronan kyljessä on uutisoitu myös asuntojen arvon laskusta, mutta asuntojen hintavaihtelut ovat kuitenkin yleisesti maltillisia. Tällä hetkellä sijoitusasuntojen arvo voi laskea, mutta jos asuntoja ei olla nyt myymässä, ei sillä ole merkitystä asuntosijoittajalle.


Sijoitushorisontin aikana hinnan vaihteluita ei kannata säikähtää, sillä asunnon arvo on merkityksellinen sijoittajalle vasta, kun sitä ollaan realisoimassa.

Entäs uutisoinnit korkojen noususta, pysyykö asuntosijoittajien velanhoitokyky? Silloin, kun oma talous on vahva, kannattaa kerryttää itselleen puskuria odottamattomien tilanteiden varalle. Kun ei ole mistä säästää, on mahdotonta säästää. Talouden muutokset eivät kuitenkaan vaikuta asuntosijoittajan velanhoitokykyyn, jos sijoitusasunto tuottaa positiivista tai neutraalia kassavirtaa. Vuokralainen maksaa vuokran, millä asuntosijoittaja kattaa velanhoitokulut.


Velanhoitokyvyn huonontuessa (jos kassavirta onkin negatiivinen), voi asuntosijoittaja etenkin vallitsevassa tilanteessa neuvotella pankin kanssa lyhennysvapaata tai lainoja uudelleen. Laina-aikaa pidentämällä kuukausittaiset kulut luonnollisesti pienenevät, ja tällä voidaan vaikuttaa kassavirran kääntämiseen positiiviseksi. Asuntosijoittaja voi neuvotella myös taloyhtiölainan maksusta isännöitsijän kanssa ja siirtää mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisen lainaerän myöhemmäksi.



On asuntosijoittajan onni, että ihmisten täytyy aina asua jossain. Asuminen ei siis lopu, vaikka taloudessa myllertää. Huono tilanne taloudessa voi vaikuttaa myös positiivisesti asuntosijoittamiseen, sillä vuokra-asuminen voi lisääntyä huonon tilanteen johdosta. Ihmiset vähentävät omaa kulutusta ja investointeja, jolloin vuokralla myös asutaan pidempiä aikoja.


Toivottavasti olette varautuneet myös odottamattomiin tilanteisiin taloudessanne. Tämänhetkinen tilanne vaikuttaa varmasti joidenkin asuntosijoittajien arkeen; asuntoja voidaan irtisanoa, vuokrienmaksuista täytyy neuvotella vuokralaisten kanssa tms.. Miettikää vaihtoehtoja, joiden avulla omaa tilannetta voi helpottaa ja ennen kaikkea pysykää terveinä.

- Marika

@wilmahphotography
  • White Instagram Icon

© 2019 Mainostoimisto Zoomi Oy